Suomeksi   In English  

Organisaatioiden seuranta

Organisaatioiden seuranta on eräs Snoobin lisäominaisuuksista. Se on näppärä työkalu uusasiakashankintaan tai parantamaan markkinoinnin kohdennusta olemassaolevaan asiakaskantaan. Kun tiedetään mitkä yritykset käyvät verkkosivuilla on helppoa lähestyä heitä esitteellä tai tarjouksella juuri oikeaan aikaan. Organisaatioiden seurannalla voidaan lisäksi olla tietoisia kilpailijoiden, sidosryhmien tai nykyisten asiakkaiden liikkeistä verkkosivulla.

Organisaatioiden seuranta saadaan käyttöön pelkällä puhelinsoitolla, eikä sen käyttöönotto vaadi muita toimenpiteitä. Tutustu organisaatioseurannan tulosten tulkitsemiseen.


Kuva 1. Ensimmäinen osa organisaatioiden seurannan tulosnäkymästä


Kuva 2. Toinen osa organisaatioiden seurannan tulosnäkymästä



Operaattoreiden suodatus

Organisaatiolistalta on oletusarvoisesti suodatettu pois Internet-palveluntarjoajien eli operaattoreiden tekemät käynnit. Operaattorit voidaan kuitenkin saada esille painamalla raportissa olevaa kuvaketta (katso kuva 3).


Kuva 3. Internet-palveluntarjoajien eli operaattoreiden suodatus päälle / pois

Kävijä näkyy operaattorin nimellä kun kävijä on yksityishenkilö tai yritys ei ole rekisteröinyt verkkoyhteyttä omiin nimiinsä. Tarkan henkilön tunnistaminen ei ole sallittua Suomen laissa eikä Snoobista ole siksi mahdollista saada yrityksen nimeä tarkempaa identifiointia.

Jos kuitenkin havaitset operaattorin listalla suodatuksesta huolimatta, voit merkitä kävijän operaattoriksi laittamalla raksin ruutuun kävijän rivillä. Kaikkia operaattoreiksi merkitsemiäsi yrityksiä kohdellaan operaattoreina oman tilisi raportissa. Väärin merkityt yritykset eivät kuitenkaan aiheuta vääristymiä muiden Snoobi-tileihin, koska tarkastamme kaikki operaattorimerkinnät ennen kuin hyväksymme ne operaattoreiksi laajemmin.
Jos jokin yritys on erheellisesti merkitty operaattoriksi omalla tilillä, voidaan merkintä poistaa Snoobin asetuksista, kohdasta Organisaatioiden hallinta.

Operaattoreiden suodatus vaikuttaa ainoastaan kävijöiden organisaatiotunnistukseen. Vaikka suodatus on päällä, näkyvät operaattoreiden kautta tehdyt käynnit, kävijät ja sivulataukset raportin muissa otsikoissa (Yhteenveto, Sivut, Linkittävät sivustot, Kävijät maittain jne.)



Organisaatiokävijän tekemät sivulataukset ja reitit

Pääraportti

Pääraportin Kävijät organisaatioittain kohdasta saat tiedot

  • Kävijöitä: yrityskävijöiden määrä (katso kuva 2). Mistä eri yrityksistä verkkosivustolle on saapunut vierailijoita

  • Käyntejä: palaavat yrityskävijät (katso kuva 2). Minkä yrityksen verkkoyhteyden kautta käyntejä on tehty ja kuinka monesti yritys on verkkosivustolla vieraillut

  • Sivulatauksia / käynti: yrityskävijöiden laatu (katso kuva 2). Mitä korkeampi sivulatauksia/käynti luku on, sitä todennäköisemmin kävijä on joko ollut aidosti kiinnostunut verkkosivun sisällöstä, tai hän on joutunut etsimään laajalti löytääkseen haluamansa. Potentiaalisimmat kontaktit ovat täten yritykset, joilla on paljon sivulatauksia / käynti.
    Sivulatauksia/käynti
    -luku on aina suhteutettava verkkosivuston laajuuteen - yhden sivun kokoinen verkkosivu ei voi saada kovin korkeaa sivulatausmäärää.

  • Sijainti: mistä kaupungista käynti on tehty (katso kuva 1).


Kohderyhmäraportti

Yksittäisen kävijän reittiin tai kaikkiin yrityksen kävijöiden reitteihin päästään esim. klikkaamalla Pääraportissa haluttua yritysnimeä. Kohderyhmäraportista voidaan hakuehtoja hyödyntämällä yhdistellä erilaisia muuttujia haluamalla tavalla.


Kuva 4. Kohderyhmäraportin antama näkymä

Kohderyhmäraportista saat tiedot mm.

  • Mitä kanavaa käyttäen kävijä saapui sivustolle (Sisääntulotapa)

  • Mitä sivuja kävijä selasi ja missä järjestyksessä (Reitti)

  • Miten kävijä on aiemmin saapunut sivustolle ja mitä sivuja hän silloin selasi (Näytä kävijän kaikki käynnit)

Tutustu organisaatioseurannan tulosten tulkitsemiseen.


 


 

Tekninen tuki: 010 773 7311 · helpdesk@snoobi.com · Asiakaspalvelu: 010 773 7310 · info@snoobi.com
© SnooBI Oy. Powered by ToimiSait.